Ainutlaatuista kirjekisaa tarjolla!

Artemislaiset vastaan Brittien armeijan jousiampujat.

Toimi näin:

  1. Ammu yksin tai kaverin kanssa WA säännöillä 70m/50m tulos. Treeneissä tai kisoissa 1.8-24.9. (Helppo yhdistää vaikka Piirin iltakisaan.)
  2. Jos matka tuntuu vielä liian pitkältä, voit myös ampua 72 nuolen tuloksen 30m matkalta 80cm tauluun.
  3. Lähetä tulokset osoitteeseen laamanlenkki(ät)outlook.com. 28.9. mennessä. 
  4. Levitä sanaa eteenpäin seuran jäsenille!

Kilpailun taustaa

British Army Archery Association lähetti jousiampujia Suomessa pidettyyn European Masters -kilpailuun, missä Artemiksen puuhanainen Susanna vaikuttui ampujien välittömästä olemuksesta ja hyvästä hengestä. Koska kirjekisoja on ammuttu aikaisemmin mm. Brittien ratsujousiampujia vastaan, oli kilpailu helppo toteuttaa tutulla kaavalla. Susanna lähetti haasteen joka hyväksyttiin ja jäljellä on enää helppo osuus, eli tulosten ampuminen.

Kirjekisa on mukava, matalan kynnyksen kilpailu, jonka voi hyvin ottaa treenin kannalta. Mikäli ammut valmiiksi jonkin tähän sopivan tuloksen niin sen lähettäminen onnistuu hyvin pienellä vaivalla. Samalla osallistut mukavaan yhteisölliseen kisamuotoon ja tuet myös muiden treenaamista.

Ketä vastaan tässä oikein kilpaillaan? Vastustajaan voit tutustua tästä linkistä: https://archery.britisharmysport.com/

Artemiksen junioriharjoitukset Ruskeasuolla jatkuu taas maanantaina 31.7. klo 17.30

Kesätauko meni ja junioriharjoitukset jatkuu taas maantaina 31.7. Ruskeasuolla. Toivottavasti kaikki on saanut ladattua akkuja kesätauon aikana ja harjoitteluun on taas uutta intoa.

Harjoitteluaikataulut syksyllä 2023

31.7.–30.9. harjoitukset ulkona (ulkoharjoittelu saattaa jatkua kelien salliessa pidempäänkin tai kelien niin vaatiessa, saatetaan sisävuoroja aikaistaa)
1.10. eteenpäin tieto tarkentuu myöhemmin, mutta alustavasti suunnitelma on jatkaa loppukevään tapaan sisäharjoituksia Robin Hoodin hallilla.

Ruskeasuon kenttä

  • Maanantaisin klo 17.30–19.00
  • Keskiviikkoisin klo 17.30–19.00
  • Harjoittelua voi jatkaa omatoimisena pidempäänkin ohjatun harjoittelun jälkeen.

Petikon rata

  • Extraharjoituksia Petikon kentällä ja maastoradalla, tiedotetaan erikseen.

Joren kierros, sunnuntaina 30.7.2023

3D maastokilpailu. 2 nuolta 28 rastia.
Jorma Tuovisen muistolle omistettu maastokilpailu, josta muodostuu vuosittainen perinne 3D kilpailun muodossa. 

Tänä vuonna kilpailu ei ole minkään liiton alainen.
Avoin kaikille.
Maksimimatkat vaistojouset 50m, tähtäin/talja 60m.
Lisäksi harrasteluokka/juniorit maksimimatkat 25m. 

Luokat:
Kaikki luokat yleisiä.
Tähtäin, talja, longbow, vaisto, ratsujousi, harrasteluokka, juniorit 15 tai nuoremmat.

Ilmoittautuminen:
20.7. mennessä.
laamanlenkki@outlook.com

Osallistumismaksu:
Paikanpäällä käteinen/mobilepay 20€. Juniorit 10€.

Aikataulu:
10-10.30 Ilmoittautuminen ja lämmittely ammunta.
10.30 Kilpailun avaus ja rasteilla siirtyminen
11 Kilpailu alkaa

Artemislaisille tilaisuus kokeilla hevosen selästä ratsastusjousiammuntaa.

Tapahtumapaikka Etelä-Vantaan ratsastuskoulu Petikossa syyskuun 10. päivä.

Hinta 75€ per henkilö.

Opettajana toimii SRJLn valmentaja Anni Jauhiainen (Etelä-Suomen Ratsujousiampujat)

Jousiammunnan perustaito jollain jousella pitää olla .
Ratsastuskokemusta ei tarvitse, aloittelijat talutetaan.
Osaavammat voivat ampua laukasta.

Kokemuksen mukaan talli jakaa meidät kahteen tasoryhmään.

Kurssi pitää sisällään 1h maasta ammuntaa ja 1h hevosen selästä ammuntaa.

Osaavammat ratsastajat satuloivat hevoset ja taluttavat tarvitsijoita.

Aikataulu 10.9

Klo 10-11 ryhmä 1 maasta ammunta
Klo 11-12 ryhmä 2 maasta ammunta.

ryhmä 1 valmistelee hevoset

Klo 12-13 ryhmä 1 ratsastusammunta
Klo 13-14 ryhmä 2 ratsastusammunta

Maksut maksetaan tallille suoraan. Ja maksuohjeet ja lisätiedot saat ilmoittautumisen yhteydessä.

Kurssi järjestetään jos vähintään 6 ilmoittautunutta. Max koko 12.

Sitovat ilmoittautumiset 1.8 mennessä:

laamanlenkki@outlook.com

Ilmoita sähköpostissa pituus/paino, realistinen ratsastustaito. Talli tarvitsee nämä tiedot hevosten ja ryhmienjakoa varten .

Seuralta löytyy lainaratsujousia muutamalle. Huomioithan että vakuutuksesta kattaa ratsastuksen.
Tallin maximipainoraja 100kg.

Kuvassa: Enni Pyykönen

Maunulan muuttotalkoiden ajankohtia ja ilmoittautuminen talkoisiin

Tästä linkistä pääset lomakkeelle, jolla voit ilmoittaa mihin aikaan pääsisit Maunulan muuttotalkoisiin. Meillä on suunniteltuna tietty perusaikataulu, mutta muutkin ajat milloin pääsisit talkoisiin voidaan huomioida. Mahdollisuuksien mukaisesti valitaan ryhmät eri tehtäviin.

Ilmoittautumislomakkeen linkki https://forms.gle/KbwhqADQwDXVMg6d7

Voit myös ilmoittautua laittamalla viestiä kari.koskinen@artemishelsinki.com tai 0405101502

Mukaan voit ottaa jako- ja kiintoavaimia yms., ruuvivääntimiä (paljon ruuvien availua taustakehikoissa). Jos omistat suuremman auton, farmarin tai vaikka pakettiauton ja autoa voidaan käyttää kuljetuksiin, laita siitä tietoa myös.

Tehtäviä meillä tulee olemaan seuraaavasti:

19.3. Sunnuntai, klo 13 alkaen Maunulan hallilla.

  • Puramme taustoista kolmeosaiset palat, ja ne siirretään Petikon radalle. Tilalle laitamme yhden palan uudet taustat. Lisäksi puramme yhden taustatelineistä. Farmariautojen omistajat huom. tarvitaan kuljetuskapasiteettiä taustapaloja varten. 
  • Samalla viemme jo mahdollisia ylimääräisia tavaroita pois.
  • Tämä aiheuttaa häiriötä normaaliin ammuntatoimintaan, ja ammunta on mahdollista vain rajoitetusti.

22.3. Keskiviikko, klo 15 alkaen Maunulan hallilla.

  • Klo 15 alkaen tavaroiden pakkaaminen kuljetusta varten, kaappien ja tauluvaraston läpikäynti ja valmistelu kuljetusta varten.
  • Klo 18:00-19:00 Junioriharjoitukset, tässä vaiheessa pieni tauko tai pienempiä tehtäviä, mitkä ei häiritse juniorien ammuntaa liikaa.
  • Klo 19:00-21:00 taustojen purkamista, väli-/suojaverhojen poistaminen.
  • 5 taustaa jätetään harjoittelua varten torstaille klo 12:00 saakka.

23.3. Torstai

  • Roudauspäivä, suurempi auto käytössä
  • klo 8:00-12:00 välillä hallissa voi vielä ampuja jousella, ainakin 5 taustaa käytössä
  • klo 12:00 jälkeen jatkamme pakkaamista
  • Puretaan loput kehikot varastointia varten ja siirretään varastotiloihin

24.-26.3. Perjantai – Sunnuntai

  • Riippuen hallin ja taustojen tilanteesta, saatamme jättää muutaman helpommin roudattavan taustan halliin harjoittelua varten. Tiedotamme tästä sitten tarkemmin.

Tiedote Maunulan hallin remontin vaikutuksista, muuttotalkoista ja muuttoaikataulusta

Maunulan remontti vaikuttaa Artemiksen toimintaan ainakin 27.3.2023 – 31.10.2023 välisellä ajalla. Sisäharjoittelun väistötilaksi on kartoitettu useita eri vaihtoehtoja. Valitettavasti seuran nykyisellä budjetilla ja toimintatavoilla ei kovin suuria tiloja pystytä vuokraamaan pidemmäksi aikaa ja vuokraehdot ovat haastavia. Sama pätee myös tuntipohjaisesti vuokrattaviin tiloihin, joissa on toimintaa useamman eri liikuntalajin kanssa. Jousiammuntaa varten tiloja joudutaan suojaamaan, jotta toiminta olisi turvallista ja tiloihin ei tulisi vaurioita ohi menneistä nuolista. Monet vuokranantajat pelkäävät suojausten onnistumista, ja joissakin tapauksissa taas suojauksen rakentaminen olisi kohtuuttoman kallista tilapäiskäyttöä ajatellen.

Maunulan remonttia varten tarvittavan väistötilan löytäminen on ollut siis haastavaa, mutta jotain vaihtoehtoja olemme saaneet sovittua, ja onneksi kevätkin alkaa olla jo nurkan takana. Ulkona ampuminen helpottuu varusteiden suhteen, kun ilmat vähitellen lämpenevät. 

Kevään väistötila-ajan koetamme mennä pienemmillä vaihtoehtoisilla tilaratkaisuilla, ja syksyyn pyrimme löytämään uusia parempia ratkaisuja.

Remontin ajalta käytöstä pois jääneet päivät hyvitetään Artemiksen hallikortteihin remontin jälkeen. Helsingin liikuntapalvelu tekee tämän automaattisesti pidentämällä hallikorttien voimassaoloaikaa remontin keston verran.

Aikatauluja 26.3.2023 saakka Maunulan hallilla

15.3. Keskiviikko

  • Normaali tilanne
  • Divari- ja seuranmestaruuskisa klo 18:00 alkaen

16.3. Torstai – 18.3. Lauantai

  • Normaali tilanne

19.3. Sunnuntai, klo 13 alkaen Maunulan hallilla.

  • Puramme taustoista kolmeosaiset palat, ja ne siirretään Petikon radalle. Tilalle laitamme yhden palan uudet taustat. Lisäksi puramme yhden taustatelineistä. Farmariautojen omistajat huom. tarvitaan kuljetuskapasiteettiä taustapaloja varten. 
  • Samalla viemme jo mahdollisia ylimääräisia tavaroita pois.
  • Tämä aiheuttaa häiriötä normaaliin ammuntatoimintaan, ja ammunta on mahdollista vain rajoitetusti.

20.3. Maanantai

  • Normaali tilanne

21.3. Tiistai

  • Normaali tilanne, mentorivuoro normaalisti

22.3. Keskiviikko, klo 15 alkaen Maunulan hallilla.

  • Klo 15 alkaen tavaroiden pakkaaminen kuljetusta varten, kaappien ja tauluvaraston läpikäynti ja valmistelu kuljetusta varten.
  • Klo 18:00-19:00 Junioriharjoitukset, tässä vaiheessa pieni tauko tai pienempiä tehtäviä, mitkä ei häiritse juniorien ammuntaa liikaa.
  • Klo 19:00-21:00 taustojen purkamista, väli-/suojaverhojen poistaminen.
  • 5 taustaa jätetään harjoittelua varten torstaille klo 12:00 saakka.

23.3. Torstai

  • Roudauspäivä, suurempi auto käytössä
  • klo 8:00-12:00 välillä hallissa voi vielä ampuja jousella, ainakin 5 taustaa käytössä
  • klo 12:00 jälkeen jatkamme pakkaamista
  • Puretaan loput kehikot varastointia varten ja siirretään varastotiloihin

24.3. Perjantai

  • Taustoja ei käytössä, korkeintaan 1-2 helposti siirrettävää mallia

25.3. Lauantai

  • Junioriharjoitukset Robin Hoodin hallilla
  • Halli tyhjä, mahdollisia roudauksia vielä

26.3. Sunnuntai

  • Halli Artemiksen tavaroista tyhjä

Junioritoiminta

  • Junioriryhmillä on mahdollista harjoitella Robin Hoodin sisäradalla Tapiolan Tuulimäen väestösuojassa
  • Aikoja harjoitteluun on seuraavasti, ja pieniä säätöjä saatamme joutua tekemään Hoodin ehdoilla:
    • Keskiviikot, klo 16-18
    • Lauantait, klo 13-15:30 
  • Meidän pitää vielä varmistaa juniorivalmentajien saatavuus, jonka jälkeen vahvistetaan tarkemmat ajat
  • Toivomuksia aikatauluihin, erityisesti viikolla oleville vuoroille voitte laittaa osoitteeseen kari.koskinen@artemishelsinki.com

Muita harjoittelupaikkoja

Helsingin jousiammuntahalli Oy

  • Jousiammuntahallin kauppaan on artemislaisille lisätty alennetulla hinnalla kuukausikortti (hinta 55 eur) ja 10 kerran kortti (hinta 72 eur) tuotteet
  • Kulkulätkien toimittaminen saattaa kestää muutaman päivän, niistä sovittava erikseen
  • Jousiammuntahallin käytännöistä löytyy lisäinfoa www.jousiammuntahalli.fi

Ruskeasuon jousiammuntarata

  • Ruskeasuon rata on käytettävissä jo nyt, mutta tällä hetkellä tarvitaan lämmintä vaatetusta
  • Seuran jouset tulevat olemaan Ruskeasuolla käytettävissä heti, kun tilanne alkaa olla sopiva kelien puolesta

Petikon maastorata ja ammuntakenttä

  • Petikon maastorata ja ammuntakenttä ovat käytettävissä lumien sulettua ja kevättalkoiden jälkeen
  • Alustava talkooajankohta 15.-16.4. viikonloppuna

Robin Hood, Tuulimäen sisärata

  • Ulkojäseneksi voi liittyä hintaan 100 eur, jolloin halli käytettävissä normaalisti
  • Lisätietoja löytyy Robin Hoodin sivuilta www.hood-espoo.fi jäsenyys-kohdasta

SJAL:n kultainen ansiomerkki Topi Virtaselle

Tänään Artemiksen kevätkokouksessa Topi Virtaselle jaettiin SJAL:n myöntämä kultainen ansiomerkki.

Virtanen on toiminut Artemiksen hallituksen varajäsenenä vuosina 1995-1996 ja sen jälkeen vuodesta 1997 alkaen hallituksen jäsenenä sekä seuran varainhoitajana.

Artemiksen jäsenmäärä ja toiminnan rahalliset sekä muut volyymit ovat moninkertaistuneet neljännesvuosisadan aikana. Se on edellyttänyt merkittävää määrää hallinnollista vapaaehtoistyötä käytännön seuratoiminnan taustalla. Topi Virtasen luotettava työpanos seuran taloudesta vastaavana hallituksen jäsenenä on ollut Artemikselle korvaamattoman arvokas.

Topi toimi myös yli 10 vuotta Helsingin Jousiammuntapiiri ry:n varainhoitajana. Hallinnollisten tehtävien lisäksi Topi on vuosien varrella toiminut mm. alkeis- ja junioritoiminnan ohjaajana.

Topi luopuu vuoden 2022 lopussa seuran varainhoitajan tehtävistä. Artemiksen kevätkokouksessa 13.3.2023 vahvistettava vuoden 2022 tilinpäätös jää näin Topin viimeiseksi. Haluamme kunnioittaa Topin pitkäaikaista työtä seuran ja suomalaisen jousiammunnan hyväksi. Toivottavasti näemme Topia nyt useammin hallilla tai ulkokentillä ampumassa jousella, kun aikaa jää paremmin harrastaa itse jousiammuntaa.

Kiitos Topi!

Jousiammuntaseura Artemis ry
Kari Koskinen, puheenjohtaja