Jousiammuntaa turvallisesti sisätiloissa

Artemiksen hallitus on päättänyt jatkaa seuratoimintaa syksyllä 2020 Maunulan liikuntahallissa viranomaisten pandemiasuositusten ja –rajoitusten puitteissa vaiheittain:

  • junioritoiminta jatkuu kahdessa ryhmässä aluksi ulkoradalla lauantaisin klo 11-14.
  • valmennusryhmä aloittaa keskiviikkoisin 7.10. alkaen klo 18-20
  • valvontavuorot jatkuvat lokakuussa kertaviikkoisena tiistai-iltaisin klo 18-20
  • marras-joulukuussa pyritään pitämään yksi tai kaksi pientä (korkeintaan kahdeksan osallistujaa) tutustumiskurssia
  • kilpailutoiminnan (mm. juniori-, divari-, sisä-cup- ja kinkkukisat) jatkamisessa seurataan lajiliittojen ohjeistusta
  • päätös juniorileirin (31.10.-1.11.) järjestämisestä tehdään mm. huoltajien kuulemisen jälkeen viimeistään 30.9.
  • päätös talvileirin (8.-10.1.2021) järjestämisestä tehdään pandemiatilanteen perusteella viimeistään 30.11.

Kaikessa seuratoiminnassa painotetaan turvavälien säilyttämistä, oireettomuutta sekä seuran kaluston desinfiointia käytön jälkeen. Kädet on pestävä tai desinfioitava ennen hallille tuloa.

Suojamaskia on käytettävä sisähallilla alkeisohjauksessa ja muissa sellaisissa tilanteissa, joissa turvallisia etäisyyksiä ei voida säilyttää.

Toimintaa voidaan jatkaa suunnitellulla tavalla vain, mikäli vapaaehtoisia ohjaajia saadaan riittävästi.

Tervetuloa Maunulan hallille!