Artemis järjestää Suomen Maastojousiampujien liiton 60 nuolen Suomen mestaruuskilpailut (ampumamatka aikuisilla 20 yds.) Maunulan liikuntahallissa sunnuntaina 1.3.2020. Virallinen kilpailukutsu julkaistaan ennen joulua, ilmoittautuminen alkaa 1.1.2020. Seuran jäseniä tarvitaan kilpailujärjestelyihin sekä tietysti edustamaan järjestävää seuraa itse kilpailussa.
Tekijä: Juuso
Syyskokouksen 5.11.2019 henkilövalinnat
Maunulan hallilla tiistaina 5.11. kokoontunut Jousiammuntaseura Artemis ry:n syyskokous valitsi erovuorossa olleet hallituksen jäsenet Katja Pyykkösen, Osmo Rantasen, Olli Riuttamäen, Lauri Salmen ja Jorma Tuovisen jatkokaudelle. Yhdistyksen toiminnantarkastajiksi valittiin jatkamaan Per-Erik Palmroos ja Jukka Virtanen.
Juniorikilpailu Maunulassa torstaina 14.11. klo 18
Artemis järjestää pääkaupunkiseudun junnusarjan kauden 2019-2020 ensimmäisen osakilpailun Maunulan hallissa torstaina 14.11. klo 18. Lämmittelyammunta alkaa noin klo 18.10 ja kilpailu noin klo 18.30.
Kaikki SJAL:n luokat. Vuonna 2008 syntyneet ja nuoremmat ampuvat 12 metrin, vanhemmat 18 metrin matkalta. Käytössä on ammunnanohjaus. Toiminta kilpailutilanteessa käydään läpi lämmittelyammunnan aikana, joten kilpailu sopii hyvin myös ensikertalaisille.
Osallistumismaksu 4 eur, Artemiksen jäsenille kilpailu on maksuton.
Ilmoittautumiset maanantaihin 11.11. mennessä: juuso@artemishelsinki.com tai puh. 040 557 0667
Tervetuloa!
Jäsentiedote 2/2019
- Syksyn jäsentiedote on postitettu kaikille jäsenmaksun maksaneille jäsenille. Sen voi lukea myös täältä: Jäsentiedote 2/2019
Kutsu syyskokoukseen 5.11.2019
Kokouskutsu seuran syyskokoukseen on postitettu jäsenmaksun maksaneille jäsenille. Sen voi lukea myös täältä: Syyskokouskutsu
Junioriharjoitukset syyslomalla (12.10. ja 19.10.)
Lauantaina 12.10. junnuharjoitukset Maunulassa normaalisti klo 11.45-13 ja 13-14.30.
Lauantaina 19.10. ohjaajat ovat syyslomalla, silloinkin voi käydä harjoittelemassa omalla jousella.
Hyvää syyslomaa!
Ei vapaaharjoittelua to 10.10. klo 17-19
Maunulan hallin jousiammuntataustat on varattu ryhmän opetuskäyttöön torstaina 10.10. klo 17-19. Vapaaharjoittelu ei ole tuolloin mahdollista.
Talvileiri Kisakeskuksessa 10.-12.1.2020 (pe-su)
Lisätietoa myöhemmin, päivä kalenteriin!
Petikon maastoradan syystalkoot lauantaina 9.11.2019
Alkaen klo 10. Käynnistetään samalla keskustelu radan turvallisuudesta ja tulevaisuudesta.
Tervetuloa mukaan!
Huom. Maunulan kausikortit vain Pirkkolan uimahallin kassalta
Aikaisempi ostopaikka Töölön kisahallilla on suljettu aikaisemmin tänä vuonna, joten sinne ei kannata enää mennä. Pahoittelut turhaan Töölöön matkanneille!