Uutiset

Lasselle hopeinen ansiomerkki

Artemiksen hallituksen pitkäaikaiselle jäsenelle Lasse Löfhjelmille on myönnetty Suomen Jousiampujain Liiton hopeinen ansiomerkki. Lasse on toiminut seuran hallituksessa vuosina 1994-2018. Lisäksi hän on aktiivisesti esitellyt varsijousiammuntaa seuran tutustumiskursseilla lähes viidentoista vuoden ajan. Ansiomerkki luovutettiin tänään seuran talvileirillä Kisakeskuksessa Raaseporissa.

Onnittelut Lasselle!

Muutoksia juniorivuoroissa maaliskuussa

Lauantaina (9.3.) ei ole ohjattua juniorivuoroa. Omilla välineillä saa harjoitella normaalisti klo 14 saakka.

Lauantaina 16.3. ja 23.3. harjoitusvuorot aikaistuvat puolella tunnilla tilavarauksen takia. Eli vuorot ovat klo 11.15-12.30 ja klo 12.30-14.

Muutoksia Maunulan harjoitusvuoroissa maaliskuussa

3.3. sunnuntaina ei harjoitusvuoroa varsijousikilpailujen takia

9.3. lauantaina ei ohjattua juniorivuoroa talvileirin takia. Halli varattu kivääriampujille klo 14-16.

10.3. sunnuntaina ei valvontavuoroa talvileirin takia

12.3. tiistaina halli varattu tutustumiskurssin käyttöön klo 18-20

16.3 lauantaina juniorivuorot aikaistuvat puolella tunnilla eli klo 11.15-12.30 ja 12.30-14. Halli varattu kivääriampujille klo 14.15-16.15 ja tutustumiskurssin käyttöön klo 17-19.

17.3. sunnuntaina halli varattu tutustumiskurssin käyttöön klo 15-17

23.3. lauantaina juniorivuorot aikaistuvat puolella tunnilla eli klo 11.15-12.30 ja 12.30-14. Halli varattu kivääriampujille klo 14.15-16.15

31.3. sunnuntaina ei valvontavuoroa seuranmestaruuskilpailujen takia

Talvileiri 2019 – ohjelma ja ilmoittautuminen

Artemiksen talvileiri järjestetään tällä kertaa 8.-10.3.2019 Kisakeskuksen urheiluopistolla Fiskarsissa, Raaseporissa.

Leirin ohjelmassa on mm. ohjattua harjoittelua, ammuntasuorituksen videoanalyysiä, leikkimielinen joukkuekisa, saunomista rantasaunalla sekä tietenkin jousiammuntaa. Tarkempi ohjelma löytyy tästä:

Mukaan ovat erittäin tervetulleita kaikki artemislaiset jousiampujat aselajiin ja ammuntakokemukseen katsomatta. Jos et ole vielä hankkinut omaa jousta, seuran alkeisvälineitä voi myös etukäteen sopimalla lainata leirikäyttöön.

Leirimaksut ovat 55 eur (pe-su), 45 eur (la-su) ja 25 eur (vain la tai su). Leirimaksu sisältää ohjelman, majoituksen ja ruokailut.

Leirille järjestetään yhteiskuljetus, joka lähtee pe 8.3. n. klo 17 ja kulkee alustavasti reittiä Pasila – Haaga – Leppävaara – Espoon keskus – Kisakeskus sekä su 10.3. klo 13 alkaen takaisin. Lopullinen reitti ja aikataulu sovitetaan osallistujien mukaan. Yhteiskuljetuksen hinta on 20 euroa.

Sitovat ilmoittautumiset leirille sähköpostilla su 17.2.2019 mennessä osoitteeseen sihteeriartemishelsinki.com. Kerro ilmoittautuessasi mitkä päivät olet mukana sekä osallistutko yhteiskuljetukseen ja mistä olisit tulossa sen kyytiin. Mainitsethan myös mahdollisesta erikoisruokavaliosta.

Tervetuloa mukaan!

Juniorijousiammunta jatkuu lauantaina 5.1.2019

Junioriharjoitukset jatkuvat jälleen lauantaina 5.1. klo 11.45-13 ja klo 13-14.30.

Tiedossa on kevätkaudella kolme lauantaita, jolloin jousiammuntaa ei ole:

26.1. hallissa järjestetään kansallinen ilma-asekilpailu, jousiammuntavuorot on peruutettu

9.3. järjestetään seuran talvileiri Kisakeskuksen urheiluopistolla. Ohjaajat ovat silloin siellä.

20.4. eli pääsiäislauantaina Maunulan halli on kiinni

Perjantaina 25.1. klo 18 on seuraava pk-seudun junnusarjan osakilpailu. Tällä kertaa järjestäjänä toimii Järvenpään Jousiampujat ja paikkana Yhteiskoulun Sali. Ammutaan jälleen 30 nuolta harjoituskilpailun hengessä.

Alle 11-vuotiaat ja tänä vuonna 11 täyttävät ampuvat 12 metrin, 12 vuotta tänä vuonna täyttävät ja vanhemmat 18 metrin matkalta. Seuran jousia tuotetaan taas paikan päälle, kunhan ilmoitatte Juusolle tulostanne viimeistään keskiviikkona 23.1.

Hallilla tavataan!