Uutiset

Tiedote juniorien huoltajille

Junioriharjoitukset pidetään Ruskeasuon jousiammuntaradalla keskiviikkona (21.4.) klo 18. Sen jälkeen sääennuste näyttää viileää ja epävakaista, joten lauantain (24.4.) harjoitukset pidetään vielä Maunulassa ja vain v.2008 syntyneille ja nuoremmille. Keskiviikon 28.4. harjoituspaikka päätetään myöhemmin.

Pyrimme siirtymään pysyvästi ulkoradalle toukokuun alussa. Ohjattujen harjoitusten pääasiallinen paikka on Ruskeasuon rata. Harjoituksia pidetään myös Petikon radalla.

Pääkaupunkiseudun juniori-cup kisataan alkukesän aikana kolmen tai neljän kisan kiertueena. Tarkat päivät ja paikat julkaistaan viimeistään vapun jälkeen.

Laaman lenkki siirtyy myöhempään ajankohtaan

Pääkaupunkiseudun koronarajoitusten jatkuessa ja AVI:stakin asiaa kysyen on päädytty siirtämään Laaman lenkki myöhempään ajankohtaan.

Petikon vaisto (30.5.) ja Jore Tuovisen muistokilpailu (6.6.) pidetään kalenterissa. Niiden järjestämisestä päätetään toukokuun puolivälissä tai kun rajoitustoimenpiteistä saadaan uutta tietoa.

Tiedote juniorien huoltajille

Vuonna 2007 syntyneet ja vanhemmat juniorit eivät pääse harjoittelemaan Maunulan liikuntahalliin ajalla 1.–31.3.2021. Olemme pahoillamme tästä viranomaisten päätöksestä.

Vuonna 2008 syntyneille ja nuoremmille junioreille järjestetään ohjatut harjoitukset viikolla 9 tuttuun tapaan keskiviikkona 3.3. klo 18-20 sekä lauantaina 6.3. klo 11-12.30 ja klo 12.30-14/14.30.

Pyrimme järjestämään harjoituksia tulevillakin viikoilla. Niiden toteutumiseen vaikuttaa mahdollisten rajoitustoimenpiteiden lisäksi mm. riittävä harjoittelijoiden määrä.

Kaikkien junioreiden (, myös sellaisten, jotka eivät nyt maaliskuussa pääse harjoittelemaan) on hankittava uusi kausikortti. Kortteja myydään Pirkkolan uimahallin kassalla vain näinä sovittuina aikoina:
Ke 3.3. klo 16-20
Su 7.3. klo 12-16
Ke 10.3. klo 16-20

Käteisellä EI voi maksaa. Pirkkolan uimahalli on kiinni eli kassa avataan vain meitä varten.

Kortin hinta on junioreille 45 euroa. Se on voimassa 365 päivää ensimmäisestä leimausajankohdasta. Ensimmäinen leimaus Maunulan hallilla on tehtävä 60 päivän sisällä kortin hankkimisesta.

Toivomme, että vanhempia junioreita koskeva sulku päättyy kuukauden jälkeen, jonka jälkeen voimme vielä huhtikuun harjoitella sisällä. Toki mahdollisesti pidempäänkin, jos kevät on kovin kylmä.

Kausikortteja myydään vain seuran jäsenille. Jäsenyys tarkistetaan Pirkkolan kassalla. Jos olet epävarma jäsenyydestäsi tai haluat liittyä, niin laita viestiä mahdollisimman pikaisesti seuran jäsenrekisteriin.

Kortin hankkimisvelvoite ei koske heitä, jotka ovat hankkineet toimivan kortin syksyn 2020 aikana. Kortin voimassaoloajan voi tarkistaa Maunulan hallin aulassa olevasta koneesta.

Lisätiedot: Juuso Heikkilä, puh. 040 557 0667

Tiedote junioreiden huoltajille

Junioreiden harjoitusajat talviloma-aikaan:
Lauantaina 20.2. klo 11-12.30 ja klo 12.30-14/14.30
Keskiviikkona 24.2. klo 18-20
Lauantaina 27.2. harjoituksia ei ole
Sunnuntaina 28.2. klo 13-14.30 ja klo 14.30-16

Kilpailutoiminnan ollessa seisahtuneena pidämme junnujen harjoittelumotivaatiota yllä mm. merkitsemällä pisteitä tuloskorttiin sekä vaihtelemalla ammuntamatkoja ja tauluja. Nuoremmat pääsevät myös ampumaan ilmapalloja. Pallot täytetään turvallisuussyistä pumpuilla.

Hallin kulkukorteissa on edelleen ongelma,jonka ratkaisua odotamme Helsingin kaupungilta. Sitä odotellessa korttia ei tarvitse lukea vahtimestarin kopilla. Pidämme myös hallin oven auki. Avoimista ovista huolimatta toivomme kaikkien tulevan ajoissa harjoituksiin. Kiinteät harjoitusryhmät ovat kaupungin koronarajoitusmääräyksiin perustuva edellytys toiminnan jatkamiselle.

Hallilla tavataan!

Lisätiedot: Juuso Heikkilä, puh. 040 557 0667

Juniorijousiammunta jatkuu helmikuussa

Artemis jatkaa lasten ja alle 20-vuotiaiden nuorten ohjattua jousiammuntatoimintaa Maunulan liikuntahallissa keskiviikkoiltaisin klo 18-20 sekä lauantaisin klo 11-12.30 ja klo 12.30-14/14.30. Toimintaa tehdään koronamääräysten (alla) puitteissa. Ryhmiin voi osallistua syksyllä ennen koronasulkutoimenpiteitä ohjatussa toiminnassa mukana olleet juniorit.

Juniorit on ilmoitettava ryhmiin sähköpostitse Juusolle tai numeroon 040 557 0667. Saa ilmoittautua korkeintaan kahteen ryhmään. Ryhmään ilmoittautuminen ei tarkoita sitä, että on pakko tulla aina paikalle. Ja oireisena paikalle EI saa tulla.

Keskiviikkoillat on tarkoitettu vain omilla välineillä harjoitteleville. Uusia kokeilijoita ei näissä olosuhteissa voida valitettavasti ottaa.

Tilanne on jälleen uusi. Kannattaa tarkistaa viimeisimmät uutiset seuran netti- tai Facebook-sivuilta ennen hallille saapumista.

Kaupunki määrää seurat noudattamaan toiminnassa seuraavia periaatteita:

  • Harrastusryhmän kokoonpano on vakiintunut ja perustuu ennakkoilmoittautumiseen. Tilat avataan vain varattuja vuoroja varten eikä avoimelle käytölle.
  • Toiminnassa noudatetaan viranomaisten, ja liikunnan osalta lisäksi Olympiakomitean antamia terveysturvallisuusohjeita turvaetäisyyksistä, käsihygieniasta ja kasvomaskien käyttämisestä.
  • Ohjaajat ja 12 vuotta täyttäneet osallistujat käyttävät kasvomaskia, mikäli henkilöllä ei ole terveydellistä estettä kasvomaskin käyttämiselle. Kasvomaskin käyttöä edellytetään muulloin paitsi urheilusuoritusten aikana.
  • Toiminta toteutetaan tavalla, jossa lähikontaktit voidaan välttää tai ne vähenevät merkittävästi.
  • Harrastusryhmän koko on mitoitettava niin, että osallistujat voivat säilyttää turvavälin. Suurissa tiloissa voi toimia useampi ryhmä kuitenkin siten, että ryhmät eivät ole keskenään kontaktissa.
  • Ryhmäkoon mitoittamisesta ja valvonnasta sekä muiden ohjeiden valvonnasta vastaa toiminnan järjestäjä.
  • Pukeutumis- ja peseytymistilojen käyttö rajoitetaan vain välttämättömään käyttöön.
  • Harrastukseen saattajat, kuten vanhemmat, eivät tule sisätiloihin. Alle kouluikäisten saattamisen osalta voidaan tehdä erityisjärjestelyjä.