
Artemis järjestää kahdeksannet 3D Artemis Cup -kilpailut Petikossa 5.-6.5. Aikaisemmista vuosista poiketen kaikki kolme osakisaa pidetään samana viikonloppuna. Lisätiedot kisakutsusta.
Tervetuloa!

Artemis järjestää kahdeksannet 3D Artemis Cup -kilpailut Petikossa 5.-6.5. Aikaisemmista vuosista poiketen kaikki kolme osakisaa pidetään samana viikonloppuna. Lisätiedot kisakutsusta.
Tervetuloa!
Sunnuntaina 18.3.2018 Maunulan hallilla käytyyn seuran sisämestaruuskilpailuun osallistui 21 jäsentä.
Tähtäinluokassa ensimmäisen 18 metrin kilpailunsa ampunut Alexanne Mälkiä kesti hienosti täysien tasoituspisteiden (144) luomat paineet ja voitti yhteistuloksella 598 pistettä. Kilpailun parhaan yksittäistuloksen (532 pistettä) ampunut Kari Koskinen sijoittui toiseksi yhteispistein 571. Pronssimitali meni Veikko Lehtoselle pistein 549.
Longbow-luokassa saatiin harvinainen tuplamestari, kun Jani Laine kiihdytti tasaisen ensimmäisen puoliskon jälkeen tavoittamattomiin uusien mestaruuden Artemiksen seuranmestaruushistorian kovimmalla tuloksella 229 pistettä ennen hopeamitalisti Jore Tuovista (218) ja pronssille sijoittunutta Esa Kongaa (197).
Ratsujousissa voiton vei Anna Minkkinen pistein 292, voittaen selvästi toiseksi sijoittuneen Maria Vikströmin (278) ja pronssimitalisti Riikka Latva-Sompin (275).
Taljaluokassa Timo Puolakka voitti mestaruuden pistein 547 ennen viime vuoden voittajaa Petri Tiaista (543).
Yleisen vaistoluokan paras oli Jarmo Kalsi (223 pistettä FFAA-tauluun) ja junioreissa voiton vei Eeli Heikkilä (421 pistettä)
Onnittelut mestareille ja kiitokset kaikille osallistujille!
Artemiksen sisämestarit 2000-luvulla:
Tähtäinjousi
2018 Alexanne Mälkiä
2017 Topi Virtanen
2016 Olli Haavisto
2015 Olli Haavisto
2014 Juuso Heikkilä
2013 Pirkko Inkeri
2012 Harri Hakala
2011 Petri Syrenius
2010 Juuso Heinisuo
2009 Ville Mattila
2008 Juuso Heikkilä
2007 Marjut Sinivuo
2006 Osmo Rantanen
2005 Perttu Kantele
2004 Jari Koivisto
2003 Juuso Heikkilä
LB
2018 Jani Laine
2017 Jani Laine
2016 Esa Konga
2015 Olli Riuttamäki
2014 Jyrki Tammi
2013 Jyrki Tammi
2012 Arttu Lampinen (vaisto)
2011 Lauri Salmi
2010 Lauri Salmi
2009 Markku Anttila
2008 Annika Törn-Raiskila
2007 Väiski Raiskila
2006 Sanna Ahokas
2005 Väiski Raiskila
Taljajousi
2018 Timo Puolakka
2017 Petri Tiainen
Ratsujousi
2017 Anna Minkkinen
Artemiksen sisäcupin viimeinen osakisa ammuttiin eilen. Tulokset löytyvät nyt tästä:
Onnittelut voittajille ja kiitokset kaikille osallistuneille.
Cupin palkinnot jaetaan seuranmestaruuskilpailujen yhteydessä sunnuntaina 18.3.
Edit: Taulukkoon lisätty vahingossa pois jääneet taljatulokset ja ratsujouset siirretty vaistoluokkaan.
Artemiksen sisäcupin kolmas osakisa ammuttiin eilen ennätyssuurella osanottajajoukolla. Tulokset löytyvät nyt tästä:
Cupin lopulliset sijoitukset ratkaistaan viimeisessä osakisassa 7.2.2018. Silloin kisamuotona on 18m/20yd.
Tämän vuoden kinkkukilpailu ammuttiin Maunulan hallissa tiistaina 19.12.2017. Mukana oli 23 seuran jäsentä.
Leikkimielinen kilpailu huipentui kolmen ampujan finaaliin, jossa tähtäinjousella ampuva Alexanne Mälkiä päihitti Esa Kongan (Long Bow) ja Jukka Lehtolan (taljajousi). Ratkaisu saatiin lähes puolipimeässä hallissa 13 kilpasarjan jälkeen ammutussa yhden nuolen uusinnassa.
Onnittelut Alexannelle ja hyvää joulua kaikille jousiampujille!
Kuvassa onnellinen voittaja ja kilpailun ratkaissut nuoli.

Artemiksen kinkkukilpailun voittajat 2000-luvulla:
| 2017 | Alexanne Mälkiä |
| 2016 | Kaneli Karvinen |
| 2015 | Tarmo Simonen |
| 2014 | Petri Syrenius |
| 2013 | Olli Haavisto |
| 2012 | Pirkka Virtanen |
| 2011 | Kari Åberg |
| 2010 | Jorma Tuovinen |
| 2009 | Markku Anttila |
| 2008 | Markku Anttila |
| 2007 | Annika Törn-Raiskila |
| 2006 | Osmo Rantanen |
| 2005 | Marko Kuutamo |
| 2004 | Tuomo Hietarinne |
| 2003 | Pasi Paavola |
| 2002 | Topi Virtanen |
| 2001 | Osmo Rantanen |
Artemiksen sisäcupin toinen osakisa ammuttiin tänään, ja tulokset löytyvät tästä:
Seuraava osakisa pidetään 17.1.2018, silloin kisamuotona on taas flint.
Artemiksen sisäcupin ensimmäinen osakisa ammuttiin tänään. Tulokset löytyvät tästä:
Cupissa ammutaan talven aikana kaksi flint-kisaa ja kaksi 60 nuolen 20 yardin/18 metrin kisaa. Lopputulokset määräytyvät molempien kisamuotojen parempien tulosten yhteissummana. Seuraava kisa ammutaan 13.12., silloin kisamuotona on 20yd/18m.
Helsingin jousiammuntapiiri järjestää koko kesän ajan kaikille Artemiksenkin jäsenille avoimia piirikilpailuita Ruskeasuolla. Sarja on jo pyörähtänyt käyntiin, mutta vielä ehtii hyvin mukaan. Lisätiedot löytyvät HJAPin sivuilta:

Jousiammuntaseura Artemis järjestää seitsemännet 3D Artemis Cup -kilpailut Petikossa. Kilpailu on avoin kaikille jousiammunnan lajiliitoille ja IFAA:n jousiluokille. Tapahtumassa noudatetaan IFAA:n 3D-eläinkierrosten sääntöjä.
Kisapäivät ovat:
7.5. Animal round (kolmen nuolen kierros)
21.5. Standard round (kahden nuolen kierros)
11.6. Hunting round (yhden nuolen kierros)
Kilpailut alkavat klo 11.00 (harjoitusammunta 10.00-10.45)
Kisapaikka:
Vantaan Petikon Jousiammuntakeskus
Kilpailijoilla tulee olla voimassaoleva kilpailulisenssi, SJML:n jäsenet metsästyskortti.
Ilmoittautuminen: 5.5.2017 mennessä
e-mail: tuowinen
gmail.com, puh: 0400 848 608/Jore
Osallistumismaksut: Artemis Cup kolme osakilpailua aikuiset 60 €, junnut 30 € tai kertamaksu aikuiset 25 €, junnut 15 €
Maksut 5.5.2015 mennessä seuran tilille: FI94 5722 8640 0059 39
(jälki-ilmoittautuneet: maksu kisapaikalla)
Buffetti: Kahvia, pullaa, makkaraa.
TERVETULOA!
Tähtäinluokassa neljännesvuosisadan jousiammuntaa harrastanut Topi Virtanen ampui kilpailun parhaan tuloksen 525 pistettä ja voitti tasoitukset mukaan lukien 577 pisteellä uransa ensimmäisen seuranmestaruuden. Juuso Heikkilä ampui 524 ja hävisi samoilla tasoituspisteillä pisteen Topille. Kolmanneksi sijoittui Ville Kontinen yhteispistein 563.
LB-luokassa käytiin tiukka kisa, joka päättyi uransa ensimmäisen seuranmestaruuden napanneen Jani Laineen voittoon pistein 207. Hopealle sijoittui Olli Riuttamäki pistein 205 ja pronssille Kaneli Karvinen pistein 194. Viime vuoden mestari Esa Konga jäi niukasti neljänneksi.
Taljaluokassa Petri Tiainen ja Janne Kariniemi päätyivät samaan pistemäärään 538. Petrillä oli kymppejä enemmän, joten hän vei tämän vuoden seuranmestaruuden. Kolmanneksi sijoittui Mika Konttila.
Junioreiden tähtäinluokan voitti Eeli Heikkilä.
Onnittelut mitalisteille ja kiitokset erityisesti ensimmäistä kertaa mukana olleille!

Kuvassa päivän mitalistit.
Nykymuotoinen seuranmestaruuskilpailu on ammuttu vuodesta 2003. Voittajat luokittain:
Vastakaarijousi:
2017 Topi Virtanen
2016 Olli Haavisto
2015 Olli Haavisto
2014 Juuso Heikkilä
2013 Pirkko Inkeri
2012 Harri Hakala
2011 Petri Syrenius
2010 Juuso Heinisuo
2009 Ville Mattila
2008 Juuso Heikkilä
2007 Marjut Sinivuo
2006 Osmo Rantanen
2005 Perttu Kantele
2004 Jari Koivisto
2003 Juuso Heikkilä
LB:
2017 Jani Laine
2016 Esa Konga
2015 Olli Riuttamäki
2014 Jyrki Tammi
2013 Jyrki Tammi
2012 Arttu Lampinen (vaisto)
2011 Lauri Salmi
2010 Lauri Salmi
2009 Markku Anttila
2008 Annika Törn-Raiskila
2007 Väiski Raiskila
2006 Sanna Ahokas
2005 Väiski Raiskila